Näköispatsas



Olin niin kovin innoissani ensimmäisestä blogikirjoituksestani että unohdin (tai tylysti sivuutin) blogin ulkoasun hienosäätämisen. En ole tosin ihan varma kävikö kukaan täällä kääntymässä, vai onnistuinko itse kilauttamaan kaikki pykälät kävijälaskuriin. Tarkemmin ajatellen melko omahyväistä: Valko-harmaan blogini fontin muuttaminen luettavaan kokoon oli viime viikolle liian suuri ponnistus, mutta kävijälaskurin koodinpätkä löytyi hyvinkin äkkiä. Oh, well.



Kirjallisuudesta keskustelu tapahtuu tällä sivustolla täysin mielivaltaisen subjektiivisesti. Siksi aion esitellä tämän subjektin lyhykäisesti. Olen naisihminen, jonka työ ei liity millään tavoin romaanikirjallisuuteen. En ole ihan varma, onko tässä tullut tehtyä aikanaan moka. No okei, töissä aikaansaamani tuotokset ovat kyllä välillä melkoista science fictionia. Minulla on luonnontieteellinen koulutus, joka sopii realistiselle putkiaivolle enemmän kuin hyvin, ja se myös paistaa toisinaan läpi suhtautumisessani asioihin. Mielestäni kaikki muut ajavat liikenteessä väärin paitsi minä. Näen helposti unia lukemistani kirjoista. Luontodokumentit ovat yleisesti ottaen minulle liian raakoja. (Pingviinien Matkassa, siis oikeesti kun se pingviininmuna karkaa ja vierii railoon...) Koska olen kirjastoissa ja kirjakaupoissa etusivu/takakansi-junkie, minulla oli mielikuva, että tunnen nobelistien tuotannon jo melko hyvin. Olinpa väärässä, reilusta sadasta kirjailijasta olen varsinaisesti lukenut kirjoja alusta loppuun noin viideltätoista.



Lukuharrastuksesta kiitän isää, joka toi 10-vuotiaalle tyttärelleen kirjastosta Tarun Sormusten Herrasta ja käski laittaa hevoskirjat takaisin hyllyyn. Katselen myös leffoja mielelläni, mutta jos näiden kahden median välillä on valittava, kirjat antavat minulle ehdottomasti enemmän. Jos kuvalla voi kertoa enemmän kuin tuhannella sanalla, niin luen mieluummin kaksi tuhatta sanaa ja muodostan sen jälkeen itse oman kuvani. Luen lähes kaikenlaista kirjallisuutta mielelläni, genressä kuin genressä on sekä hyviä että huonoja edustajia. No, kovin suuri dekkarien ystävä en ole, eikä tusinasotakirjallisuuskaan iske. Täydellisiä kirjoja blogikategorian ulkopuolelta edustavat minulle mm. Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan, Dumas'n Monte Criston kreivi, Linnan Täällä Pohjantähden alla ja Leen Kuin surmaisi satakielen. Muutama suosikki lisää löytyy nobelisteista, mutta palataan niihin sitten ajallaan. Klassikkokirjoista täysiä huteja minulle ovat olleet puolestaan mm. Fitzgeraldin Kultahattu sekä James Joycen tuotanto. Huhhuh.



Nyt, viitaten ensimmäiseen kappaleeseen, pyydän sinua jättämään kommenttia kommenttilooraan vieraillessasi. Vittuillakin saa, ainakin silloin tiedän etteivät kaikki käynnit ole minulta. En osaa toistaiseksi edes sensuroida sitä. Mutta mukavempaa ja rakentavampaa olisi jos sinulla olisi ajatuksia ja mielipiteitä lukemistani (tai muista) kirjoista. Ole eri mieltä tai samaa mieltä. Suosittele minulle kirjoja jotka tulisi lukea. Jos lyttään maanrakoon lempikirjasi niin älä pahastu vaan kerro missä meni vikaan. Näistä asioista saa keskustella seinien kanssa ihan kotonakin.



Näillä puheilla postaan tämän kirjoituksen ilmoille, ja alan kirjoittamaan, mitä mieltä olin Jose Saramagosta. Ja opettelen muutaman jipon jolla tehdä sivustosta luettavampi. Olen kuullut kaduilla sanoja kuten värit ja riviväli.

Kiinalainen juttu

2000: Gao Xingjian


Vapaan miehen raamattu (1999)


Yhdellä toteamalla: Olipas hyvä


Blogini ensimmäinen kirjailijatuttavuus on kiinalais-ranskalainen Gao Xingjian (s. 1940). Gaolla on nimissään laaja tuotanto, sisältäen romaanien lisäksi näytelmiä, kirjoituksia, käännöstöitä ja taidetta. Ranskassa asuva Gao kirjoittaa kiinaksi, jolloin suomalaistytölle jää valittavaksi joku kirjailijan suomennetuista teoksista. Valitsin pitkälti omaelämäkerrallisen Vapaan miehen raamatun, joka kertoo kirjailijan elämästä viime vuosisadan Kiinassa. Toisena vaihtoehtona tarjolla olisi ollut varhaisempi Sielun vuori, myöskin osittain omaelämäkerrallinen teos, mutta vallankumouksen pyörteet veivät voiton fiilismatkasta ylös Jangtse-jokea (täysin mutuun perustuva valinta).

Seuraavassa kolmen rivin pikareferaatti Kiinan kansantasavallan historiasta: 1949 Kommunistisen puolueen Mao Zedong julisti kansantasavallan perustetuksi. 1958 käynnistetty taloutta kohentava "suuri harppaus" ei mennytkään ihan putkeen vaan ajoi kiinalaiset nälänhädän partaalle mikä hillitsi pahimpia ideologiarientoja. Kulttuurivallankumouksen alku 1966 käänsi jälleen tiukemman vaihteen sensuurissa ja vainoharhaisuudessa. Vapaan miehen raamattu kertoo pääasiassa kirjailijan kokemuksista tuon ajan Kiinassa. Historiasta löytyy myös syy miehen emigranttitaustaan.

Kirjassa Gaon nykyinen "Sinä" elää vapaassa maailmassa kiertäen Pariisin, Tukholman ja Hongkonginkin kirjailijoiden ja näyttelijöiden piireissä. "Sinä" tuntee myös etäisesti "Hänet", joka kiersi kiinalaisen virkamiehen pallilta työleirin uudelleenkoulutuksen kautta maaseudulle pakolaiseksi, nähdäkseen lopulta Maon Mainion balsamoidun ruumiin arkussa ja paetakseen lopullisesti maasta poliittisena pakolaisena. Kiinassa, jossa poliittiset olot ja valtaa pitävät ryhmät vaihtelivat välillä villistikin, ei ollut helppoa pysytellä neutraalina. Valtaapitävien vaihtuessa saatoit tietämättäsi herätä uuteen aamuun valtion vihollisena. Hyvänä tehokeinona menneisyyden ja nykyisyyden välillä vaihtelevassa tarinassa Gao heittää lukijan toisistaan satunnaisesti vaihteleviin aikoihin menneisyyttä kuvatessaan. Jos historiaa jälkiviisaasti lukeneen lukijan pää menee pyörälle ajan poliittiisista kuvioista, miten ongelmallista se onkaan ollut paikalla olleille ihmisille? Jos vapautta rajoitetaan riittävästi, alistaako se vahvimmankin ihmisen alitajuisesti?

Kun vapaus tehdä, ajatella ja ennen kaikkea kirjoittaa vihdoin koittaa, "Sinä" ei ole asiasta enää kovin kiinnostunut. "Sinä" hyödyntää vapauttaan ollen valitsematta puolia ja ottamatta vastuuta enää mistään muusta paitsi itsestään. "Sinä" vihaa menneisyyttänsä. "Sinä" kohtaa vain ongelmia kirjoittaessaan. Miten kokemuksistaan kontrolloidussa ja propagandan täyttämässä systeemissä voi kirjoittaa neutraalisti syyllistymättä saman kolikon kääntöpuoleen? (Ihan asiallinen kysymys jokaiselle kirjoittajalle.) "Sinä" ei pidä ajatuksiaan ja muistojaan edes musteen arvoisena, sillä toisin kuin paheksumillaan ismeillä, hänellä ei ole tarjota kaikkeen vastausta.

Mitä järkevää tällaisesta kirjasta voi sitten enää jälkeenpäin todeta kuulostamatta lattealta? Kyllä, kyseessä on ideologiakriittinen kuvaus (luki tosin jo kirjan takaliepeessä). Pidin kirjasta. Itse asiassa pidin kirjasta paljonkin. Teksti oli sujuvaa ja ihana Gao käyttää riittävästi välimerkkejä. Hyvä kirja haastaa lukijan jollakin muulla tavoin kuin kappaleiden mittaisilla pomppivilla lauseilla. Olen ismittömyyden arvokkuudesta hyvin samaa mieltä, en pidä ajatuksesta, että maailmankuvalleen on hankittava turva yläpuolelta lyödyllä leimalla, johon nojaten asioihin löytyy aina ratkaisu. Toisaalta, ainoastaan maailmassa jossa asiat ovat riittävän hyvin, on ihmisellä varaa olla noin välinpitämätön. "Puhtaan kirjoittamisen" ongelma puolestaan tuo mieleen ihanan analogian kvanttiteoriaan, jossa sanotaan jotakuinkin näin: systeemi on epäintuitiivisesti kaikilla mahdollisilla tiloillansa yhtä aikaa, ja päätyy johonkin näistä havaittavista tiloista (eli muuttuu) vasta silloin kun joku menee asian laitaa tutkimaan. Samoin Gao toteaa käyvän todellisuudelle; todellisuus on jotakin abstraktia, ja muuttuu aina väistämättä sillä hetkellä kun joku yrittää käyttää omaa kieltään ja kirjallisuutta sen kuvailemiseen.

Luonnontieteellisen koulutuksen saaneelle länsimaiselle 90-luvun teinille teleportaatio on lähempänä todellisuutta kuin totalitarismi ja sananvapauden täydellinen rajoittaminen. Ideologiakritiikki tarkoittaa meillä päin tuoppi kädessä lähipubissa heitettyjä näsäviisaita anekdootteja keskustalaisista. Vastoin parempaa tietoa, ajan hengen kuvaukset tuntuvat paikoin enemmän synkältä fiktiolta kuin todelliselta elämältä. Mutta niinhän sitä sanotaan että jos haluat esittää täysin uskomattomia tarinoita niin ota esimerkkisi elävästä elämästä.